Kasvuryhmä Suomi ry ja Business Finland ovat solmineet yhteistyösopimuksen Kasvuryhmän järjestämän Kestävän kasvun ekosysteemit ja yhteistyö Kasvupäivän tapahtumakumppanuudesta. Tapahtumakumppanuus vahvistaa Kasvuryhmän ja Business Finlandin yhteistyötä kestävästä kasvusta ja yritysten uudistumisesta. Yhteistyö linkittyy vahvasti Business Finlandin Data Economy -ohjelmaan.
Datatalouden merkitys yritysten menestyksessä korostuu tulevaisuudessa
Datataloudella on entistä merkittävämpi rooli yritysten kestävän kasvun, uudistumisen ja kansainvälistymisen mahdollistajana. Kasvupäivä tukee yhteisiä tavoitteita, jotka liittyvät suomalaisten yritysten innovaatiokasvuun ja kansainvälistymiseen.
“Keskisuurilla yrityksillä on merkittäviä liiketoiminnallisia mahdollisuuksia hyödyntää yhä laajemmin dataa ja teknologiaa kestävän kasvun rakentamisessa ja vastuullisessa liiketoiminnassa. Jos yritykset onnistuvat tässä, sillä on suuri merkitys myös koko Suomen kestävän talouskasvun näkökulmasta. Uskomme, että yhteistyön vahvistaminen Kasvuryhmän ja Business Finlandin välillä tuo laajalti uusia mahdollisuuksia vauhdittaa kasvua ja rakentaa syvempää yhteistyötä suomalaisten yritysten hyväksi," sanovat Business Finlandin Data Economy -ohjelman johtaja Kari Klossner ja Kasvuryhmän Growth Leader Tiina Kossila.
Kestävän kasvun ekosysteemit ja yhteistyö Kasvupäivä
Kasvuryhmän Kasvupäivä tuo yhteen Kasvuryhmän keskisuuret jäsenyritykset ja yritysten kasvua mahdollistavat yhteistyökumppanit sekä valikoidun joukon kasvutahtoisia, yli 10 miljoonaa euroa vaihtavien yritysten kasvujohtajia ja omistajia sekä hallitusten puheenjohtajia. Tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen foorumin innovaatiokasvun ja kansainvälistymisen tukemiseen.
Tapahtuma järjestetään 21. marraskuuta 2023 Helsingissä. Tavoitteena on tuoda esiin konkreettisia esimerkkejä ja malleja siitä, miten ja millaisessa ekosysteemissä toimien edelläkävijäyritykset rakentavat tällä hetkellä kestävää liiketoimintaa ja kasvua. Tapahtuma tuo yrityksille mahdollisuuksia verkostoitua ja tunnistaa omalle toiminnalle tärkeitä ja uusia kumppaneita:
- yritysten väliseen yhteistyöhön
- tutkimus-yritysyhteistyöhön ja
- kansainväliseen yhteistyöhön.
Kasvupäivän pääyhteistyökumppanina toimii Kasvuryhmän pitkäaikainen strateginen yhteistyökumppani, VTT.
Tulevaisuuden kasvuedellytykset edellyttävät yrityksiltä yhä enemmän uudenlaisia kyvykkyyksiä yhteistyöhön sekä ymmärrystä verkostoissa toimimisesta. Kestävä kasvu rakennetaan yhdessä.
Kutsumme mukaan Kasvupäivään johtajat, omistajat ja hallitusten puheenjohtajat yli 10 miljoonaa euroa vaihtavista kasvuyrityksistä. Paikkoja on rajallinen määrä.
Lisätiedot, osallistumiskriteerit ja ilmoittautuminen ohjelmasivulta.
Lisätiedot tapahtumasta:
Mira Haapakangas, viestintäpäällikkö, Kasvuryhmä, 040 5229406 tai mira.haapakangas@kasvuryhma.fi
Muut lisätiedot:
Kari Klossner, ohjelmajohtaja, Business Finland, 0400 717298 tai kari.klossner@businessfinland.fi
Tiina Kossila, Growth Leader, Kasvuryhmä, 050 3634743 tai tiina.kossila@kasvuryhma.fi
Kasvuryhmä Suomi ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tarkoitus on kiihdyttää keskisuurten, 10m€-1mrd€ vaihtavien yritysten kestävää kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä. Kasvuryhmän toiminta perustuu tavoitteelliseen ja ohjattuun vertaissparraukseen. Kasvuryhmään kuuluu 210 kasvutahtoista yritystä ja yli 250 toimitusjohtajaa, omistajaa, hallituksen puheenjohtajaa sekä merkittävistä kasvuhankkeista vastaavaa johtajaa. Kasvuryhmässä he edistävät yritystensä kasvua vertaistensa kanssa kokemuksia avoimesti jakaen. Kasvuryhmä on yhteisönä sitoutunut Törkeeseen lupaukseen tuoda Suomeen 25 MRD€ lisää liikevaihtoa vuoteen 2025 mennessä.
Business Finland auttaa asiakasyrityksiään kasvamaan ja menestymään globaalisti, kehittämään tulevaisuuden ratkaisuja sekä uudistamaan rohkeasti liiketoimintaansa. Edistämme yritysten ja tutkimusryhmien yhteistyötä, jotta uudet avaukset kehittyvät kansainvälisiksi liiketoimintaekosysteemiksi. Kehitämme Suomesta maailman vetovoimaisinta ja kilpailukykyisintä innovaatioympäristöä sekä houkuttelevinta investointi- ja matkailukohdetta.Organisaatiossamme työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa.