Sparraustiimit – Vertaistuen voimalla kasvuun

Sparraustiimit ovat paikka pyyteettömälle auttamiselle, josta Kasvuryhmän kulttuuri muodostuu. Pyörää ei kannata keksiä kahdesti, eikä johtajan haasteita ole aina helppo pohtia yksin.

Kasvuryhmäläiset tapaavat viisi kertaa vuodessa vajaan 15 hengen pienryhmissä, joissa he tukevat, sparraavat ja haastavat toistensa kasvusuunnitelmia sekä ratkaisevat kasvun johtamiseen liittyviä ajankohtaisia haasteita luottamuksellisessa ympäristössä Chatham house -sääntöjen vallitessa.

Jokaiseen sparraustiimitapaamiseen tuodaan tavallisesti kaksi casea eri kasvuryhmäläisten toimesta. Sparraajina toimivat Kasvuryhmän perustajajäsenet ja muut jäsenetNäkökulmacasessa rohkea kasvuryhmäläinen avaa yrityksensä kasvutarinan auttaen muuta tiimiä saamaan oivalluksia omaan liiketoimintaansa. Roundtable -casessa yksi sparraustiimiläinen vuorollaan tuo pöytään yrityksensä tilanteen ja haasteet avoimesti laittaen itsensä likoon, ja saa vastapalveluksena sparrausta koko tiimiltä niihin ongelmiin, joihin sitä oikeasti eniten juuri nyt kaipaa.

Aiheet vaihtelevat paljon eri kasvun johtamiseen ja kasvun lukkojen poistamiseen liittyviin tilanteisiin. Kuinka motivoin johtoryhmää omaksumaan kasvun kulttuurin? Miten minimoin henkilöriskin? Kuinka saan datan ja analytiikan tukemaan kasvustrategiaa?

Sparraustiimeissä tulee esille hurja määrä good practises eli organisaation kasvun mullistaneita toimintatapoja, ja niistä jokainen voi ottaa mukaansa itselleen hyvät käytänteet. Sparraustiimeissä syntyy myös joka tapaamisella valtava määrä oivalluksia, jotka ovat avoimen keskustelun upeita tuotteita. Pilkahduksia näistä löytyy aika ajoin blogistamme.

 

Poimintoja sparraustiimeissä tulleista oivalluksista:

Lue uusimmat blogit

Kaipaatko kasvuvoimaa Kasvuryhmästä?

Jos olet scaleup-yrityksen kasvukapteeni ja uskot siihen, että liiketoimintasi voi kasvaa ja uudistua ennennäkemättömällä tavalla, kuulut kunnianhimoiseen ja määrätietoiseen porukkaamme!