#Kasvutarinoita
11 loka 2018 Anette Tuomainen

Paula Salastie on johtaja, joka luottaa ihmisiin

Paula Salastie päätti 18-vuotiaana, että sitoutuu nousemaan perheyrityksensä johtoon, ja aikoo kymmenkertaistaa tämän liikevaihdon kuten isänsä teki. Salastie on inspiroiva kokonaisuus rohkeaa ja pelkäämätöntä, mutta ihmisläheistä johtajaa.

Yrittäjäsuku tuo haasteita ja mahdollisuuksia

Salastie teki ensimmäisen liiketaloussuunnitelmansa 10-vuotiaana. Hän sai 14-vuotiaana kuulla, että perheyhtiöitä olisi pian perheen sisällä jatkettava. Näin perheenjäsenet päättivät yhdessä kun Salastie oli 18-vuotias, että hän tulisi nousemaan Teknoksen johtoon. Tämä oli seurausta siitä, että isoveli oli kieltäynyt. Paula tiesi, että yritykselle olisi parasta, että hän jatkaisi. Päätös oli lyhyt.

Yrittäjäsuvun vaikutus on siis aina näkynyt Salastiessä persoonana sekä tuonut eteen mahdollisuuksia ja haasteita aikaisemmin kuin mille vain keskivertonuorelle.

Salastie olikin jo aikaisin tunnistanut olevansa pitkäjänteinen ja kykyjä riittävän tavoitteelliseen liiketoiminnan kehittämiseen, ja nämä olivatkin niitä persoonallisuustekijöitä, jotka johtivat yrityksen haltuunottoon.  Tämä piirre ei ole ainakaan hälventynyt, sillä nykyiset tavoitteet tarvitsevat epäilemättä terävää katsetta ja vuosien työtä. Edelleen toiminnassa näkyy se, että Salastie tekee töitä yrityksensä parhaan eteen ja on sanonut muun muassa, ettei hänelle ole ongelma palkata itseään viisaampia henkilöitä.

Johtajan tärkeimmät ominaisuudet liittyvät ihmisiin

Paula Salastielle myönnettiin vuonna 2016 Vuoden Liikemies -palkinto. Palkinnon taustalla oli Salastien piirteet johtajana – pitkäjänteisyys ja asenne ja ihmisläheisyys. Salastielle tärkeää on, että Teknoksen työntekijöille on tarjolla motivoivaa ja palkitsevaa työtä. Salastie onkin kuvaillut itseään rohkeaksi ja pelottomaksi, mutta inhimilliseksi. Vaikka tavoitteet liiketoiminnan kehittämiselle, kansainvälistymiselle ja arvon kasvattamiselle hipovat taivaanrajaa, menevät ihmiset näiden kaikkien edelle. ”Kuvittelin aina, että minä alan pyörittää yritystä, mutta oikeasti lupauduin pitämään huolen meillä työskentelevistä ihmisistä.” tiivisti Salastie.

En puutu asiaan, jos homma näyttää menevän eteenpäin.

Johtajille tärkeiden ominaisuuksien joukossa Salastien neuvoja muille ovat myös luottamus ja kuuntelu. Omassa organisaatiossa työskenteleviin ihmisiin tulee luottaa ja heille tulee antaa vapautta. Heitä tulee kuunnella, sillä yksi ihminen ei voi ajatella kaikkea itse. Salastien mukaan toiminta ei voi kehittyä, ellei muille anna vapautta olla rohkea. ”Rohkea kokeileminen vie yritystä eteenpäin, ja siksi kannustan siihen. Niin kauan kuin omat rajat sallivat kokeilemisen, voi kokeilla vapaasti. Jos tarvitsee rahaa, haluan mielelläni tietää siitä ja voin olla mukana ohjaamassa, mutta en puutu asiaan, jos homma näyttää menevän eteenpäin. Vapauteen liittyy siis myös vastuu.”

Viime vuosina Teknoksesta on pamahtanut ulos kasvu-uutisia vilkkaaseen tahtiin, ja yritys on laajentunut muun muassa Kiinan ja Venäjän markkinoille. Teknos on tänä päivänä massiivinen yritys, joka on levittänyt lonkeroitaan tehokkaasti pitkin maailmaa.

Salastie puhui kaksi vuotta sitten Suomen scaleuppien kasvujohtajat yhteen kokoavassa KASKESSA  siitä, miten löytää uusia mahdollisuuksia ja pysyä liikkeessä. Selkeistä mahdollisuuksia on Teknoksellakin löydetty, Teknos on saanut juuri päätökseen 1,5 vuotta kestäneen laajasti osallistavan strategiaprosessin. Tänä vuonna Salastie astuu KASKI2018 -lavalle puhumaan strategiatyöstä – miten osallistuva strategiatyö on mahdollista, kun puhutaan näin monikasvoisesta ja -kansallisesta organisaatiosta? Teknoksella on tehty massiivinen strategiaprosessi, jonka avulla lähdetään kurkottelemaan kohti vuorenhuippuja ja törkeitä kasvulupauksia.

Paula Salastie astuu KASKI2018 -tapahtuman lavalle 6.11. Helsingin Musiikkitalolla muiden Suomen yritysmaailman inspiroivimpien puhujien kanssa. Jos olet kasvujohtaja tai muutoin kasvusta hurmaantunut vaikuttaja ja haluat päästä aistimaan uudenlaisen yrittäjähenkisyyden rakentumista, pyydä lippua KASKEEN tapahtumasivulla.

 

Lähteet:

https://www.talouselama.fi/uutiset/paula-salastie-aikoo-nostaa-teknoksen-miljardisarjaan-minulla-on-tarkoitus-paihittaa-isani/5df39310-0fbd-368c-9c6f-468d522695f7

https://www.fennia.fi/fi/artikkeli/perheyritys-teknoksen-toimitusjohtaja-paula-salastie:-onnistunut-sukupolvenvaihdos-ottaa-aikaa/1351243440461

https://yle.fi/uutiset/3-9171703

Lue lisää aiheesta

Haluatko vaihtaa ajatuksia?

Jätä tähän yhteydenottopyyntö, ja me palaamme asiaan!