Kasvuryhmä

Kestävän kasvun lähteillä: Uudistuva yritys on valmis asettamaan perustansa suurennuslasin alle

Kestävän kasvun lähteillä: Uudistuva yritys on valmis asettamaan perustansa suurennuslasin alle

Kasvuryhmä

Nopeasti muuttuvassa ja alati yllättävässä liiketoimintaympäristössä yrityksiltä kysytään jatkuvaa uudistumistahtoa. Kasvuryhmän vertaissparrauksessa uudistuminen osoittautuu kerta toisensa jälkeen kestävän kasvun välttämättömäksi edellytykseksi. Miten uudistuminen näkyy kasvuryhmäläisten liiketoiminnan ja johtamisen arjessa? Millaisia näkemyksiä vertaisyhteisössämme on uudistumiskulttuurin rakentamisesta? 

Uudistuminen on luopumista. 

Liiketoiminnassa on usein läsnä suuret tunteet. Monessa yrityksessä on rakkaita lempilapsia, arvokkaita historian jäänteitä ja läheisiä pitkäaikaisia asiakassuhteita. Aiemmat polvet ja menneet vuodet ovat rakentaneet jotakin, jota haluaa vaalia. Uudistumisen tiellä on kuitenkin tehtävä valintoja, jotka vievät kohti kasvutavoitteita. Jos itselle rakas ja merkityksellinen liiketoiminnan tai organisaation osa ei rakenna uutta kasvua, kannattaako sitä silloin pitää mukana? 

Uudistuminen on oikeita henkilöitä oikeissa rooleissa. 

Uudistumiskyky on pohjimmiltaan ihmisten ominaisuus. Yrityksen uudenlaista kasvua luotsaamaan kannattaakin ottaa tulevaisuuslähtöisiä ja avarakatseisia ihmisiä. Jos henkilön tehtävä on hioa nykyisen liiketoiminnan kannattavuutta, onko hänellä silloin tarpeeksi innovatiivisuutta ja avarakatseisuutta hurjan kasvun rakentamiseen? Yritys tarvitsee erityylisiä henkilöitä eri tehtäviin. 

Uudistuminen on arvojen tarkistusta ja hyödyntämistä. 

Yrityksen arvot ja kulttuuri muodostavat pohjan, jolta yritys ponnistaa kasvuun. Arvopohjansa päälle yritys rakentaa omaa tarinaansa. Siksi jokaisessa yrityksessä pitää tiedostaa oma arvopohja ja tunnistaa sieltä elementit, joiden päälle voi rakentaa tarinaa uudenlaisesta kasvusta. Miten vaikkapa vahvasti perinteeseen nojaava perheyritys voi hyödyntää historiaansa ja arvojaan, jotta se voi luopua vanhasta ja antaa tilaa uudelle? 

Uudistuminen on joustavuutta. 

Tulevaisuutta voi ennakoida muttei täysin ennustaa. Kun aidosti hyväksyy epävarmuuden, sitä pystyy myös hyödyntämään liiketoiminnassa ja näkemään siinä kasvumahdollisuuksia. Tulevaisuuteen varautuminen onkin pitkälti valppautta tunnistaa muutoksen merkkejä ja rohkeutta joustaa suunnitelmista tilanteen niin vaatiessa. Joskus on hyvä laittaa pakki päälle ja hakea uutta suuntaa. Silloin voi löytää uusia antoisia reittejä kohti kasvutavoitteita. 

Uudistumistahtoa ja systemaattista kasvuaihiotyötä – tutustu Kasvuryhmän menetelmään ja hyödynnä muutosten mahdollisuudet 

Näin Fredman Group uudistui ja onnistui 

Perinteinen yritys voi muuttua todella radikaalisti, kun riittää rohkeutta, näkemystä ja sitoutumista. Näin on tehnyt muun muassa Eskimo-tuotteistaan tuttu Fredman Group. Peter Fredmanin luotsaama Fredman Group on viime vuosina rakentanut skaalautuvaa palveluliiketoimintaa aiemman tuotekeskeisen tarjoomansa sijasta. Nyt yritys suunnittelee ja varustaa älykkäitä ammattilaiskeittiöitä ja on päässyt kiinni maailmanlaajuiseen markkinaan.  

Katso video! Peter Fredman kertoo, miten he ovat uudistaneet liiketoimintaa tuote- ja tuotantokeskeisyydestä kohti asiakaskeskeisiä liiketoimintamalleja.


Testaa
yrityksesi uudistumiskyky

Uudistumiskykyä ja rohkeutta uudistua käsiteltiin myös 28.4.2020 VTT:n innostavalla Disruption Lab -etäaamiaisella. VTT on Kasvuryhmän yhteistyökumppani, jonka missiona on auttaa yrityksiä ja yhteiskuntaa menestymään ja uudistumaan soveltavan tutkimuksen keinoin. Disruption Labissa esitellyistä ideoista inspiroituneena kokosimme listan uudistumiskykyisen organisaation piirteistä ja johtamistavoista! Näistä tunnistat aidon uudistumiskyvyn yrityksessäsi: 

  • Uudistuminen ja kasvu on vakiintunut ajattelutapa. 

Teillä on oivallettu, että kestävä kasvu lähtee rohkeudesta kurkottaa kauas ja korkealle. Teillä pitäydytään rutiineissa ja vanhoissa toimintatavoissa vain silloin, kun ne tukevat kasvutavoitteidenne mukaista tekemistä. Jäykät ja innovaatioita tukahduttavat organisaatio- ja valtarakenteet on tunnistettu ja purettu. Yhteinen kehittäminen ja kasvu on rakennettu sisään yrityksen kulttuuriin. 

  • Teillä johdetaan ja suunnitellaan useammassa horisontissa.  

Olette pystyneet karistamaan kvartaalitalouden pakkopaidan ja vuosisuunnittelun valjaat. Samalla kun pidätte yllä ja kehitätte nykyistä tuloskuntoa, näette tulevaisuuden mahdollisuudet ja investoitte tuleviin kasvuloikkiin. Olette valmiit tekemään vikkeliäkin strategisia päätöksiä, jos ne tukevat kasvutavoitteitanne. Panostatte skaalautuvaan liiketoimintaan ja aitoon arvontuottoon entisen tuote- ja teknologiakeskeisyyden sijasta.

  • Pystytte systemaattisesti ennakoimaan tulevaa.  

Teille tulevaisuuden ennakointi ja muutoksiin valmistautuminen ei ole yksittäinen projekti vaan jatkuvaa toimintaa. Keräätte ja analysoitte tulevaisuustietoa laajalla skaalalla, jotta näkymä olisi mahdollisimman moniulotteinen. Teillä on menetelmät, resurssit ja ihmiset paikallaan työstämään ennakointitietoa liiketoimintaa hyödyttäväksi toiminnaksi asti.

 

Uudistumiskykyisen organisaation merkit:

  1. Olette oivaltaneet, että kestävä kasvu lähtee rohkeudesta kurkottaa kauas ja korkealle.
  2. Rutiineissa ja vanhoissa toimintatavoissa pitäydytään vain silloin, kun ne tukevat kasvutavoitteidenne mukaista tekemistä.
  3. Jäykät ja innovaatioita tukahduttavat organisaatio- ja valtarakenteet on tunnistettu ja purettu.
  4. Yhteinen kehittäminen ja kasvu on rakennettu sisään yrityksen kulttuuriin.
  5. Samalla kun pidätte yllä ja kehitätte nykyistä tuloskuntoa, näette tulevaisuuden mahdollisuudet ja investoitte tuleviin kasvuloikkiin.
  6. Olette valmiit tekemään vikkeliäkin strategisia päätöksiä, jos ne tukevat kasvutavoitteitanne.
  7. Panostatte skaalautuvaan liiketoimintaan ja aitoon arvontuottoon tuote- ja teknologiakeskeisyyden sijasta.
  8. Tulevaisuuden ennakointi ja muutoksiin valmistautuminen ei ole yksittäinen projekti vaan jatkuvaa toimintaa.
  9. Keräätte ja analysoitte tulevaisuustietoa laajalla skaalalla, jotta näkymä olisi mahdollisimman moniulotteinen.
  10. Teillä on menetelmät, resurssit ja ihmiset paikallaan työstämään ennakointitietoa liiketoimintaa hyödyttäväksi toiminnaksi asti.

Lue uusimmat blogit