Suomen kasvu vaatii ennakkoluulotonta yhteistyötä.
Suomi kaipaa innostavaa ja energisoivaa visiota: asenneilmapiirin muutosta, uskoa itseemme ja tulevaisuuteemme sekä rohkeita, konkreettisia kasvutekoja. Meidän on turha jäädä kieriskelemään heikon talouskasvun ja tuottavuuden pinteeseen. Sen sijaan voimme nousta globaaliksi teknologiakentän johtajaksi. Maamme tulevaisuus rakentuu eri sektoreiden yhteistyölle ja ainutlaatuiselle teknologiaosaamiselle.
Hiljattain saimme ilahduttavia uutisia: tekoäly-yhtiö Silo AI oli myyty Yhdysvaltoihin. Yrityskaupan uskotaan avaavan Suomelle entistä paremmat mahdollisuudet rakentaa globaalisti kilpailukykyinen ja vetovoimainen tekoälyosaamisen ekosysteemi.
Suomen talouskasvu tulevaisuudessa on yhä riippuvaisempi parhaiden osaajien veto- ja pitovoimasta. Silo AI:n kaupan yhteydessä iloittiin myös siitä, että nyt Suomi on korkean teknologian osaajien silmissä kiinnostava maa tulla töihin.
Tekoälyn lisäksi Suomella on maailmanluokan osaamista myös puolijohteiden, kvanttiteknologian ja bioteknlogian saroilla. Startupien lisäksi keskisuurten yritysten on tärkeää panostaa näihin murrosteknologioihin. Keskisuurilla yrityksillä on valtava vaikutus Suomen talouskasvuun, ja niiden investointien tuottopotentiaali on korkea.
Teknologiat ja niihin liittyvä osaaminen eivät yksin nosta Suomea kasvun tielle. EK:n kesäkuussa julkaiseman kyselyn mukaan kasvuyritysten määrä on puolittunut Suomessa viimeisen vuoden aikana.
Nyt jos koskaan on se hetki, jolloin meidän on yhdistettävä voimamme ja panostettava yritysten kasvumahdollisuuksiin. Maamme tulevaisuuden kasvu ja menestys riippuvat eri sektoreiden rajat ylittävästä yhteistyöstä ja ainutlaatuisesta osaamisestamme keskeisten murrosteknologioiden saralla.
Pahimmillaan yhteistyön puute estää Suomea saavuttamasta innovaatioiden ja talouskasvun täyttä potentiaalia. Meidän on luotava yhteisiä tavoitteita ja toimittava niiden saavuttamiseksi yli sektorirajojen.
Yhteistyö tarkoittaa konkreettisia toimenpiteitä, kuten yhteisten tutkimusprojektien rahoittamista, tiedon jakamista ja verkostoitumisen tukemista. Yhteistyö voi edistää innovaatioita, avata ovia kansainvälisille markkinoille, tuoda merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia ja auttaa näin Suomea säilyttämään kilpailukykynsä.
Tutkimuslaitosten, yliopistojen, yritysten, kulttuuriorganisaatioiden ja valtion tulee työskennellä ennakkoluulottomasti yhdessä Suomen hyväksi. On tärkeää, että valtio tukee yhteistyöhankkeita ja tarjoaa rahoitusta projekteihin. Yritysten tulee rohkeasti investoida tutkimukseen ja kehitykseen, ja kulttuuriorganisaatioiden on tuotava esiin suomalaisen osaamisen tarina.
Suomen tulevaisuus maailmanluokan teknologiaosaajana on omissa käsissämme. Luodaan yhdessä uusi Suomen tarina, jossa eri alojen yhteistyö on keskiössä! Yhdistämällä voimamme eri sektoreilla ja hyödyntämällä ainutlaatuista teknologiaosaamistamme voimme varmistaa menestyksen ja kasvun tulevaisuudessa.
Heli Hytönen
Toimitusjohtaja
Kasvuryhmä Suomi ry